Mitä käy kun punainen vihko loppuu?

“Hei, minun nimeni on Toivo-Oskari Laitinen. Olen 26-vuotias mieshenkilö. Olen kaksospojille isä ja puoliso heidän äidilleen. Meidän lisäksi perheeseemme kuuluu 5-vuotias Paavo-koira. Hän on kääpiövillakoira. Vapaa-ajallani urheilen aktiivisesti ja laaja-alaisesti. Olen myös intohimoinen penkkiurheilija. Tämän lisäksi pidän musiikista, kirjallisuudesta ja elokuvista!”

Esimerkki, jos minun pitäisi esitellä itseni lyhyesti.

Sinulla syntyi myös -ainakin jonkinlainen- mielikuva minusta, jos sitä ei vielä ollut.

Mikä identiteetti on? Mistä se muodostuu? Määrittelenkö itse identiteettini? Olenko olemassa ilman identitettiä?

Identiteetin löytäminen on kuin kuvanveistäjän tai kirjailijan työtä. Pala tai lause kerrallaan teos alkaa hahmottua ja tulee lopulta valmiiksi kun mestari niin itse päättää ja joskus ei välttämättä ollenkaan. Identiteetti ei löydy kerralla, vaan se muotoutuu ja elääkin ajan mittaan. Anna sille aikaa, älä pakota, mutta ole kuitenkin jämäkkä, että pääset ainakin lähemmäs lopputulosta.

Identiteetti on kertomus, jolla todistat olemassaolosi itsellesi ja muille. Tämä on keskeinen haaste ihmisenä olemisessa. Paul Austerin New York -trilogian ensimmäinen osa Lasikaupunki puhutteli minua syvästi. Auster käsittelee juuri ihmisen identiteettiä ja olemassaoloa Quinn nimisen rikoskirjailijan kautta. Quinn saa vahingossa salaperäisen seurantatoimeksiannon ja alkaa tehdä kirjanpitoa tehtävästään Punaiseen vihkoon. Lopulta Quinn kadottaa itsensä ja on olemassa enää ainoastaan tuossa Punaisessa vihkossa tarinana itsestään. Mitä käy kun vihko loppuu?

Sosiaalinen media on meille tuo Punainen vihko. On ihan relevanttia kysyä nykyään itseltään, olenko edes olemassa ilman sosiaalista mediaa. Joku postailee pitkin päivää, joku lähettelee hauskoja videoita kavereilleen, yksi julkaisee keskeneräisiä esseitään ja kolmas kritisoi tätä kaikkea. Kukin heistä hakee kuitenkin jatkuvaa hyväksyntää olemassaololleen tai ainakin vahistusta sille, identiteetille.

Sosiaalisen median haaste ei ole pelkästään hyväksynnän hakeminen vaan se, että alusta alkaa osallistua identiteetin luomiseen. Algoritmit suosivat tietynlaista sisältöä, yleisö alkaa odottamaan algoritmin suosimaa sisältöä ja lopulta ihminen saattaa alkaa esittämään itselleen valheellisesti sitä tarinaa, mitä muut hänestä haluavat nähdä.

Identiteetti on sosiaalinen sopimus itseni ja muiden kanssa siitä, kuka minä olen. Se on asioita joista pidät. Asioita joita olet kokenut. Asioita joita haluat kokea. Ystäväpiirisi. Se on monikerroksinen kudelma elettyä ja tulevaa elämää juuri tässä hetkessä ja se on sinun ja läheisten ihmistesi välillä yhteisesti hyväksymä tarina. Silti haemme tuolle tarinalle jatkuvasti hyväksyntää paljon laajemmalta ihmisjoukolta kuin on tarpeen. Miksi? Koska se palkitsee. Ja se voi olla vaarallista jos tarina itsestäsi ei olekaan sinun hyväksymä. Alat kenties ripustautumaan jonkun muun määrittelemään tarinaan sinusta ja tuolloin juurrut ravinnottomaan ja väljään maaperään.

Olenko olemassa ilman identiteettiä? Haluan palata tähän Quinnin hahmoon ja kysymykseen: mitä tapahtuu kun vihko loppuu?

Koko Austerin New York -trilogia käsittelee olemista ja etenkin sanojen ja kielen vaikutusta ihmisenä olemiseen ja todellisuuteen.

Quinn kirjoittaa ikään kuin tarinaansa tuohon Punaiseen vihkoon ja kaikki muu hänen elämässään jää taka-alalle. On vain tehtävä ja muistiinpanot siitä, joka lopulta määrittää hänen identiteettinsä. Siksi on vaarallista ripustautua vain yhteen kapeaan tarinaan itsestään, sillä jos tuo tarina syystä tai toisesta katoaa, meistä voi tuntua, ettei jäljelle jää mitään. Me olemme kuitenkin paljon enemmän kuin yksi tarina itsestä. Niin kuin aiemmin kirjoitin, olemme todella moniulotteinen kudelma elettyä- ja tulevaa elämää. Jokainen silmu tuossa kudelmassa on kuin se kuvan veistäjän lastu tai kirjailijan yksi lause, joka vie kohti eheämpää ja aina kauniimpaa teosta. Ei välttämättä koskaan valmiiksi, mutta valmiimmaksi.

Kyllä. Fyysisesti olen olemassa ilman identiteettiänikin. Identiteettini kuitenkin integroi minut osaksi sosiaalista todellisuuttamme ja toimii tietynlaisena henkisenä käyttöliittymänä tässä sosiaalisten verkottumien maailmassa. Ilman sitä olemme kuin kliseinen laiva ilman purjetta merillä.

Identiteettiä siis tarvitaan, mutta sitä ei pidä rakentaa vain yhden tarinan varaan.

Kun Punainen vihko loppuu, jäljelle jää sen kirjoittaja.